Mäkelän Luomutilan tarina

Mäkelän Luomutilan omistavat yrittäjäpariskunta Satu ja Simo Heikkinen.
Viljelemme, ostamme ja myymme luomuelintarvikkeita. Tilallamme on
harjoitettu luomuviljelyä ja tuotteiden suoramyyntiä ruokapiireille ja
muille asiakkaille yli 20 vuoden ajan, nyt jo toisessa sukupolvessa.

Meillä on n. 30 ruokapiiriä asiakkaana Etelä-Suomen alueella.

Lisäksi meillä on asiakkaana myös kouluja, yrityksiä ja muita sopimusasiakkaita.

Oman verkkokaupan avasimme helmikuussa 2015.

Siihen asti käytimme lähes ainoastaan ruokapiiri.fi tilausjärjestelmää tilausten vastaanottamiseen.

 

Vuoden 2015 vehnät on saatu puitua, erinomainen sato laatuvehnää.
Vekkosken mylly, Porvoo Juuri jauhettuja luomuvehnäjauhoja ym.
Luomu kauraa v. 2013

Viljelemme luomu: Vehnää, Kauraa, Ruista, Ohraa, Spelttiä, Hernettä ja Härkäpapua.

Lisäksi luomuviljelyyn kuuluu apilanurmi.

Tilalla on myös metsänhoito yhtenä osana toimintaamme, mm. polttopuita voi tiedustella meiltä.

 

Mylly Vekkosken mylly, Porvoo

Käymme n. kerran kuukaudessa Porvoon Vekkoskella jauhamassa omien luomupeltojen jyvistä: jauhoja, ryynejä ja hiutaleita.

Omien vilja-, herne-, ja härkäpaputuotteiden lisäksi myymme n. 20:nen viljelijän/tuottajan luomu- ja lähiruoka elintarvikkeita.

Lisäksi myymme lähes kaikkien Suomen johtavien luomutukku ja maahantuonti yritysten tuotteita verkkokaupassamme.